Vuokra-asuntomarkkina on muuttunut

Suuret vuokra-asuntojen tarjoajat ovat muuttaneet toimintatapojaan. Erityisesti tämä koskee perinteisen vuokravakuuden perimistä, josta asunnontarjoajat ovat luopuneet tai alentaneet vakuussummaa merkittävästi. Vuokralaiselle tämä on tarkoittanut helpotusta, sillä ensimmäisen kuukauden vuokran ja parin kuukauden vuokraa vastaavan vakuuden maksaminen tuottaa monelle vaikeuksia ja vaikeuttaa esimerkiksi ensiasuntoon muutavan tilannetta, kun uuteen kotiin tarvittaisiin paljon hankittavaa.

Suuret toimijat ovat voineet vakuusmaksun poistolla nostaa vuokratasoa ja samalla vähentää tyhjien asuntojen määrää. Toiminta on tullut kannattavammaksi, samalla kun luotettavan vuokralaisen löytäminen voi olla pienelle vuokranantajalle hankalampaa.

Yksityisen yhden tai muutaman asunnon vuokranantajan voi olla vaikeaa luopua vuokravakuudesta, sillä vuokralaisen aiheuttamien vahinkojen kustannusten tai vuokrarästien periminen vuokralaiselta voi olla vaikeaa. Kilpailutilanteen vuoksi vakuudesta on kuitenkin joillakin alueilla luovuttava tai alennettava vuokria.

Redorentin palvelut auttavat vuokranantajaa tässä vuokra-asuntomarkkinan muutostilanteessa. Vuokranantaja voi turvallisin mielin luopua perinteisestä vuokravakuudesta ja samalla hänen turvallisuutensa paranee vakuutuksen ansiosta.

Jaa tämä: